Timo Kurkela

Trubaduuri, laulaja & laulunopettaja

Häämusiikki

Trubaduuri häihin Oulussa

Livemusiikkia, joka kulkee hääpäivän mukana vihkimisestä illan viimeiseen tanssiin.

Häissä musiikki ei ole vain ohjelmanumero. Se luo muiston, josta vieraat puhuvat vielä vuosienkin päästä.

Olen esiintynyt häissä Oulun seudulla ja ympäri Suomea vuodesta 2011. Jokainen hääkeikka suunnitellaan yhdessä etukäteen: käydään läpi päivän kulku ja toivekappaleet sekä se, milloin musiikki on pääosassa ja milloin taustalla.

Hääpäivän kulku

01

Vihkiminen

Esiintyminen kirkossa tai muussa vihkipaikassa.

02

Onnittelut

Taustamusiikkia onnittelujen ja kuvausten ajan.

03

Illallinen

Rauhallista musiikkia ruokailun ja puheiden lomassa.

04

Häävalssi

Sovitetaan tarvittaessa uusiksi ja toimitetaan tanssitunneille.

05

Illan tanssit

Tanssittavia biisejä illan päätteeksi.

Ohjelmisto

Suosituimmat hääkappaleet

Pieni poiminta siitä, mitä häissä useimmin soitetaan. Koko ohjelmisto löytyy trubaduurisivulta, ja toiveita saa esittää myös sen ulkopuolelta.

Vihkiminen

  • Elvis Presley – Can’t Help Falling in Love
  • Johanna Kurkela – Rakkauslaulu
  • Juha Tapio – Kaksi puuta
  • Samuli Putro – Olet puolisoni nyt
  • Anna Puu – Mestaripiirros

Häävalssit

  • Heikki Aaltoila – Akselin ja Elinan häävalssi
  • Tapio Rautavaara – Häävalssi
  • Olavi Virta – Metsäkukkia
  • Reijo Kallio – Suvivalssi
  • Ed Sheeran – Perfect

Illan tanssit

  • Jenni Vartiainen – Duran Duran
  • Haloo Helsinki! – Kuussa tuulee
  • Avicii – Hey Brother
  • Jukka Poika – Kylmästä lämpimään
  • Queen – Don’t Stop Me Now
Trubaduuri Timo Kurkela soittaa kitaraa kesäisellä niityllä ilta-auringossa

Suositus

Kahden tunnin paketti kattaa koko hääillan

Hääparit valitsevat useimmiten 2 tunnin esiintymisen: se riittää taustamusiikkiin, häävalssiin ja tanssisettiin. Lyhyempi 30 minuutin paketti sopii pelkkään vihkimiseen tai kahvitukseen.

Hinnat alkaen 300 €, 2 tunnin esiintyminen 650 €. Hintoihin lisätään mahdolliset matkakulut Oulusta.

Hääparien palautteita

Mitä hääparit ovat sanoneet jälkeenpäin

”Timo pestattiin meidän häihin trubaduurikeikalle. Esiintyminen ja toiminta koko tapahtuman ajan oli todella ammattimaista ja erittäin tyylikästä. Lauluääni on vertaansa vailla. Jopa vaikeaksi tiedetty hääkappaleemme oli sovitettu uudestaan ja saatiin hyvissä ajoin tanssitunneillemme treenattavaksi. Trubaduuria etsiville vahva suositus.”

Petteri V

”Antaisin 6/5 jos voisi. Timo oli meillä häissä esiintymässä ja veti aivan älyttömän hienosti. Häneltä onnistui rento taustamusiikki, häävalssit sekä menevämpi bilemusiikki. Parempaa esiintyjää ei olisi voinut toivoa ja hän sai juhlijat helposti mukaan tanssimaan.”

Timo A

”Parempaa trubaduuria emme olisi voineet toivoa häihimme! Monipuolinen ohjelmisto loistavalla tulkinnalla toi juhliimme ihanan tunnelman. Mahtava ääni, jota kehuttiin pitkin iltaa.”

Roosa L

Tarvitsetko hääbändin?

Kaipaako hääiltaan isompaa soundia? Valittavana on myös tunnelmallinen akustinen Duo Deluxe tai bilebändi Sirkus Pätsi.

Onko hääpäivänne vielä vapaana?

Kerrottehan viestissä hääpäivän, paikan ja musiikkitoiveenne, niin teen teille tarjouksen. Vastaan yleensä saman päivän aikana.

Puhelin / WhatsApp

040 552 8764

Toimialue

Oulun seutu & koko Suomi

← Takaisin

Kiitos yhteydenotostasi!

Vastaan viestiisi mahdollisimman pian.